Ultrakulttuurin ydin – intohimo jalkapalloa kohtaan – on säilynyt, mutta se on saanut rinnalleen uuden, vahvemmin yhteiskunnallisen ulottuvuuden. Nykyään yhä useammat kannattajaryhmät eivät tyydy pelkkään seuran tukemiseen, vaan ottavat julkisesti kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin. He kyseenalaistavat yhä enemmän kasvavaa valvontaa, nostavat esiin kaupallisten intressien vaikutusta urheiluun ja tarttuvat rohkeasti epäkohtiin, kuten korruptioon ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Fasismia vastustavat iskulauseet, mielenilmaukset tasa-arvon puolesta ja paikallisten yhteisöjen auttamiskampanjat ovat arkipäivää monien ultrien toiminnassa. Tämä muutos ei ole satunnainen, vaan osoitus siitä, miten katsomo voi toimia myös yhteiskunnallisena foorumina, jossa äänensä saavat kuuluviin nekin, jotka muuten jäisivät ilman vaikutuskanavaa. Kyse on muutoksesta, jossa jalkapallo ei ole pelkkä peli, vaan myös paikka, jossa rakennetaan yhteistä todellisuutta.
Ultrien ilmaisun muotoihin – erityisesti tifoihin, koreografioihin ja kannatuslauluihin – on tullut mukaan yhä enemmän kantaaottavuutta. Siinä missä aiemmin esitettiin kunnianosoituksia seuran sankareille, nyt katsomoista nousee kannanottoja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja vapauden puolesta. Jokainen visuaalinen elementti, olipa se banderolli tai suuri kangas, sisältää tarkoin mietityn viestin, joka ylittää pelin rajat ja asettuu osaksi laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. Laulut eivät ole enää vain fanituksen osoituksia – ne ovat protestilauluja, yhteisön ääniä ja reaktioita ajankohtaisiin teemoihin. Tällä tavoin tifot ja huudot toimivat paitsi tunnelman luojina myös yhteisön poliittisina työkaluina. Ne rakentavat siltoja pelin ja yhteiskunnan välille ja tuovat faniuden lähemmäksi aktiivista kansalaisuutta.
Poliittisesti aktiiviset ultrat kohtaavat yhä enemmän esteitä ja painostusta viranomaisten ja seurojen taholta. Rajoituksia asetetaan niin banderollien sisällöille kuin kokoontumisoikeudellekin, ja useat ryhmät ovat joutuneet kokemaan sakkoja, porttikieltoja tai näkyvyyden rajoittamista. Näitä toimia perustellaan usein turvallisuussyillä, mutta niiden vaikutus osuu suoraan sananvapauteen ja mielipiteen ilmaisun mahdollisuuteen. Monet kannattajat kuitenkin uskovat, että juuri tällainen kontrolli tekee heidän äänestään entistä tärkeämmän – ja synnyttää uusia ilmaisutapoja. Koodikielen käyttö, visuaalinen symboliikka ja sosiaalisen median hyödyntäminen mahdollistavat viestien välittämisen ilman suoraa puhetta. Keskustelu siitä, saako jalkapallokatsomossa ottaa kantaa, on laajentunut yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Useimpien mielestä vastaus on selvä – katsomo on paikka, jossa ääni kuuluu, ja jossa se on syytä myös kuulla.